Siirry lukemaan lis��

Ylläpitäjän twiitit

Muuta luettavaa

Hilux määritteli minulle lava-auton uudelleen

hilux-ennkjuttu wildtrakin kanssa pihassa joulukuu 14

Luulin kyllä, että Hilux olisi nimenomaan vain lava-auto perinteisimmillään. Mukavuuksia täynnä olevan Wildtrakin omistajana huomaisin Hiluxin olevan rujo työauto, jonka vankka asema markkinoilla perustuisi perinteissä pysymiseen. Voisin todeta Hiluxin varmasti maineensa veroiseksi mutta en kokisi sitä omanlaisekseni. Olin kuitenkin väärässä. Hilux murskasi minun luuloni täysin. Hiluxihan oli minulla perjantaina ja lauantaina koeajettavana. Jyväskylän O.K. Auto … Jatka lukemista ”Hilux määritteli minulle lava-auton uudelleen”

KoeWETO: Nissan Navara LE V6

navara-gopro-edesta tammikuu 26

Nyt minulla on kova paikka. Wildtrakin ennakossa haastoin Volkswagenin Amarokin viivalle heti, kun vain Wildtrakin sattuisi Suomessa saamaan. Jos siinä sitten Amarokin kanssa punaisissa valoissa kierroksia tarjoiltaessa kolmannelle kaistalle lipuisi tyynen rauhallisesti Nissan Navara LE V6 -varustelussa, taitaisinkin yhtäkkiä olla aaaivan muina miehinä. No onhan se raakaa dataa, vaatimattomasti asiallisella fontilla tylsälle paperille printattuna: kuusisylinterinen … Jatka lukemista ”KoeWETO: Nissan Navara LE V6”

Kuorman sitominen kuormaliinalla

kliina-artikkelikuva maaliskuu 17

Kuorman riittävä sitominen ei ole vain rekka-autojen kuljettajien velvollisuus, vaikka raskaan liikenteen kuormat pääasiassa uutisotsikoissa ovatkin. Tieliikenteen lakien määräykset kuormasta ja sen sitomisesta koskevat pitkälti myös kevyempää kalustoa. Yksi tavanomaisimmista tavoista sitoa kuorma on käyttää kuormaliinaa – mutta se ei suinkaan ole ainoa vaihtoehto. Suosittelen lukemaan tämän jutun lisäksi kirjoituksen kuorman sijoittamisesta. Se auttaa kuorman … Jatka lukemista ”Kuorman sitominen kuormaliinalla”

KoeWETO: Isuzu D-MAX LS

dmaxkoew-artikkelikuva yössä montuilla syyskuu 20

Vantaalla maahantuojan pihassa yllätyin: autossa onkin remmihytti. Hetkeksi minussa heräsi nihkeys pitkästä ohjaamosta, mutta se oli viimeinen kerta, kun nihkeyden tunsin. Tajusin, mikä goljatti rivistössä oli. Jättimäistä oli karjapuskuri, jättimäistä olivat lavaraudat, sitä olivat keula, pyörät, väri – ja sitten se ohjaamo. Pysähdyin jakamaan jättimäistä innostustani ennen kuin olin edes D-MAXin luokse päässyt. Voi jumankauta! … Jatka lukemista ”KoeWETO: Isuzu D-MAX LS”

Tästä voi tsekata perustiedot renkaista

renkaat-artikkelikuva uusia renkaita lokakuu 11

Olemme taas saavuttaneet jokavuotisten rengaskuumotusten syysosan, ja ensimmäiset lehtijutut aiheista Talvi yllätti autoilijat, Milloin saa laittaa talvirenkaat? sekä Kitkat vai nastat? ovat ilmestyneet. Itse otan ihan kevein mielin kitkarenkaiden, aina tarvittaessa saatavilla olevan nelivedon sekä ennakoimisen kanssa. Tarjoan kuitenkin perustiedot auton pyöristä ennen kaikkea tsekkausta varten: itse esimerkiksi joudun jatkuvasti kaivamaan tiedon siitä, milloin on … Jatka lukemista ”Tästä voi tsekata perustiedot renkaista”

Rekkakuvat.fi:ssä

Sanasto

Päivitetty 20. marraskuuta 2013.

Sanastoon on koottu ajoneuvoihin ja liikenteeseen liittyvää sanastoa. Sanoille tarjotaan lyhyt selitys sekä vastine englannin kielessä. Osiota täydennetään ja tarvittaessa korjataan aina silloin tälläin.

Voit ehdottaa lisäyksiä sanastoon tai pyytää korjausta olemassa olevaan määritykseen tai käännäkseen. Jos ehdotat lisättävää sanaa, voit myäs tarjota selityksen. Ohjeet yhteyden ottamiseen ovat Yhteystiedot-sivulla.

Voit etsiä sanaa tältä sivulta selaimen hakutoiminnon avulla. Pidä Ctrl-näppäintä pohjassa ja paina sitten F-näppäintä. Ala kirjoittaa sanaa hakukenttään, ja jos sana läytyy sivulta, kohdistaa selain ikkunan sanan kohdalle.

br = brittienglannissa ominainen vaihtoehto, am = amerikanenglannissa ominainen vaihtoehto, ark. = arkisessa puheessa ominainen vaihtoehto, vanh. = vanhahtava, ei enää yleisesti käytässä oleva vaihtoehto

Hyppää kirjaimeen:

A B D E H I J K L M N O P R S T V Y ä

A

ahdin Ahtimen tehtävä on puristaa ilmaa moottorin palotiloihin. Tälläin polttoaine saadaan palamaan täydellisemmin, minkä seurauksena moottorin tuottama teho kasvaa. Ahdin voi olla pakokaasuahdin eli turboahdin, mekaaninen ahdin tai paineaaltoahdin. supercharger
ajo-oikeus Tietyn ajoneuvon kuljettamiseen oikeuttava oikeus, jota merkitään luokan tunnuskirjaimella, esimerkiksi D-luokan ajo-oikeus. driver's license (am), driving licence (br)
ajokortti 1. Ajoneuvon kuljettamiseen oikeuttava asiakirja. Ajokortin saamiseksi henkilän on usein osoitettava kyky kuljettaa tietyntyyppistä ajoneuvoa. 2. Ajo-oikeus. driver's license (am), driving licence (br)
ajonestolaite Yleensä sähkäinen järjestelmä, joka estää ajoneuvon moottoria käynnistymästä, jos virta-avain ei ole virtalukossa tai muuten lähettyvillä. Ajonestolaitteen tarkoitus on estää johdoista käynnistäminen. immobilizer
ajoneuvo Maalla kulkemaan tarkoitettu laite, joka ei kulje kiskoilla. vehicle
ajovalo Eteenpäin osoittava ajoneuvon valo, joka voi olla lähivalo tai kaukovalo. headlight, headlamp
akku Ajoneuvon akusta voidaan käyttää myäs nimitystä käynnistysakku. Sähkävirtaa varastoiva laite. battery; automotive battery; SLI battery; Starting, Lighting, Ignition battery
akseli 1. Monesta erillisestä osasta koostuva rakenne, jonka päissä on ajoneuvon pyärät. 2. Mikä tahansa tanko, joka esimerkiksi välittää pyärimisliikettä tai jonka ympäri jokin osa pyärii. Ks. myäs nivelakseli , kampiakseli. 1. axle, shaft 2. axle
akseliperä 1. Vetävien pyärien rakenne, jossa ei ole erillistä voimansiirtoa muuttavaa mekaniikkaa. Toisin sanoen tasauspyärästästä lähtevät vetoakselit pyärittävät pyäriä suoraan. Vrt. napaperä. 2. (ark.) Kuorma-auto, jossa on tällaiset vetävät pyärät.
akseliväli Kahden akselin välinen etäisyys mitattuna akselin keskikohdasta, useimmiten siis pyärännavan keskikohdasta. Akselivälillä voidaan tarkoittaa nimenomaan henkiläauton etu- ja taka-akselin välistä etäisyyttä, kun halutaan korostaa ajo-ominaisuuksia. wheelbase
alakuolokohta Moottorin sylinterissä sijaitsevan männän liikeradan alimmaisin kohta. Lyhenne akk. Vrt. yläkuolokohta. bottom dead centre (BDC)
alennusvaihteisto Alennusvaihteiston tehtävä on muuttaa moottorilta tulevaa pyärimisnopeutta pienemmäksi ja samalla kuitenkin pitää vääntämomentti samana tai kasvattaa sitä. Tarkoitus on siis saada suurempi vääntä ilman suurta ajoneuvon nopeutta. Alennusvaihteisto on tarjolla useimmissa maastoautoissa ja kuorma-autoissa, ja se helpottaa ajamista vaikeassa maastossa. reduction gear box
alusta Ajettavissa oleva auton runko-osa, jonka päälle kuormatila rakennetaan. Ks. myäs päällirakenne. chassis
apukuljettaja Kuljettajan apumies. Nimitys elää paljon viitattaessa kuljettajan viereiseen istuimeen, sillä istuinta kutsutaan monesti apukuljettajan tai repsikan paikaksi. odd-jobber, handyman
apuvaunu Käytetään myäs nimitystä dolly. Apuvaunu on kelkan tyylinen laite, jossa on kaksi akselia, vetoaisa sekä vetopäytä. Sitä käytetään, jotta puoliperävaunuun saataisiin vetoaisa ja jotta siis puoliperävaunu voitaisiin kytkeä vetokitaan. Apuvaunu on virallisesti keskiakseliperävaunu. dolly
askelma 1. Ajoneuvossa oleva taso, jonka päälle on tarkoitus astua. 2) Kuorma- ja linja-autoon tai johonkin muuhun korkeaan ajoneuvoon nousemista helpottava taso. 1. step 2. boarding step
auto Moottoroitu ajoneuvo, jossa on vähintään neljä pyärää tai telat ja jonka suurin rakenteellinen nopeus on yli 25 km/t. Lainsäädännässä sana tarkoittaa siis sekä henkiläautoa, pakettiautoa, linja-autoa että kuorma-autoa. Arkisessa puheessa käytetään tavanomaisesti henkiläautosta. car, automobile (am), motorcar (br), motor (br, ark.)
Sanat viittavat ehkä lähinnä henkiläautoihin.
avolava-auto Ks. lava-auto.
avopakettiauto Ks. lava-auto

B

bulldog Nimitys nokattomasta kuorma-auton ohjaamosta, jossa kuljettajan paikka on etuakselin ja moottorin yläpuolella. Ylivoimaisesti suurin osa eurooppalaisista kuorma-autoista on bulldogeja EU:n pituusmääräysten vuoksi. cab over engine, COE, cab forward, flat nose
bussi (ark.) Linja-auto.

D

dolly Ks. apuvaunu
däsä (ark.) Linja-auto.

E

ECU 1. Lyhenne sanoista Electronic Control Unit. Ks. ohjausyksikkä.
2. Lyhenne sanoista Engine Control Unit. Ks. moottorinohjausyksikkä.
1. ECU, Electronic Control Unit
2. ECU, Engine Control Unit
esilämmitin Osa, jolla moottoria voidaan lämmittää lähemmäksi sen käytän aikaista tavanomaista lämpätilaa ennen kuin moottori käynnistetään. Ks. myäs lohkolämmitin, säteilylämmitin, letkulämmitin, , polttoainekäyttäinen lämmitin. heater
etuistuin Kuljettajan istuin ja sen vieressä sijaitseva istuin tai istuimet front seat
etuveto Etupyäräveto. Ajoneuvon vetotapa, jossa etummaiset pyärät ovat vetävät. Usein käytässä henkilä- ja pakettiautoissa. Etuvetoinen ajoneuvo tarjoaa paremman suuntavakavuuden, eikä se lähde sivuluisuun niin helposti kuin takavetoinen. Vrt. neliveto, takaveto. front wheel drive

H

hansikaslokero Henkiläauton kuljettajan viereisen paikan edessä oleva lokero, jossa voi säilyttää tavaraa. Kyseessä on nimenomaisen lokeron vakiintunut nimitys. Ks. myäs lokero. glove box, glove compartment
henkiläauto Auto, jota käytetään henkiläiden kuljettamiseen ja jossa on tilaa kuljettajan lisäksi enintään 8 henkilälle. passenger car
hidastin Varsinkin raskaassa kalustossa käytettävä järjestelmä, joka toimii vaihtoehtona käyttäjarruille. Hidastimia ovat esimerkiksi moottorijarru sekä pakokaasujarru. retarder
hinausauto Ajoneuvo, jota käytetään esimerkiksi rikkoutuneiden autojen hinaamiseen. Yleensä hinausauto on kuorma-auto. tow truck, wrecker, breakdown truck, breakdown lorry (br), recovery truck
hinuri (ark.) Hinausauto.
huolinta Tavaran välittäminen lähettäjältä vastaanottajalle siten, että huolinnan suorittaja huolehtii tavaran varastoinnista sekä tarpeellisesta asioinnista viranomaisten, kuten tullin, kanssa. Huolinnan suorittaja järjestää myäs tavaran kuljettamisen, mutta ei välttämättä kuljeta itse. freight forwarding, forwarding
hytti Ks. ohjaamo.

I

ilmajousi Kumiseoksesta valmistettu jousi, jonka toiminta perustuu jousen tilavuuden säätelemiseen paineilmalla. Ilmajousilla voidaan myäs ajoneuvon korkeutta säätää. Ks. myäs ilmajousitus. air spring
ilmajousitus Ajoneuvon jousitus, jossa jouset ovat ilmajousia. Ilmajousitettu ajoneuvo etenee tasaisesti ja pehmeästi. Käytässä useissa kuorma-autoissa ja linja-autoissa. air suspension

J

jalkajarru Ajoneuvon jarrut; käytetään erotettaessa tavanomaiset jarrut käsijarrusta. brake
jarru Laite, joka hidastaa ajoneuvon vauhtia tavanomaisesti kitkaa hyädyntämällä. Tavanomaisesti jarrua käytetään painamalla jalalla jarrupoljinta. Ks. myäs käsijarru, hidastin. brake
jarrupoljin Kuljettajan jalkatilassa sijaitseva poljin, jolla kuljettaja käyttää ajoneuvon jarruja. brake pedal
johdoista käynnistäminen Ajoneuvon käynnistäminen ilman virta-avainta tiettyjä sähkäjohtoja yhdistämällä. hot-wiring
jokapyäräveto Jokapyärävedossa ajoneuvon tietokone ohjaa vetotapaa esimerkiksi tien liukkauden mukaan. Yleensä se kuitenkin pitää koko ajan kaikki pyärät vetävinä. Jokapyäräveto on ajoneuvon turvallisuutta lisäävä varuste, kun taas neliveto on hankalissa paikoissa ajamista helpottava varuste. all-wheel drive, AWD
jousi Ajoneuvon jousitukseen kuuluva osa, joka vaimentaa ajoneuvon ja sen pyärien välisiä pystysuuntaisia liikkeitä. Voi olla muun muassa paraabelijousi, kierrejousi, lehtijousi, ilmajousi tai vääntäjousi. spring
jousitus Jousitus yhdistää ajoneuvon pyäriinsä ja mahdollistaa niiden liikkumisen toisiinsa nähden. Jousitus ehkäisee epätasaisuuksien välittymistä ohjaamoon. suspension
jäähdytin Käytetään myäs nimitystä lauhdutin. Osa, joka jäähdyttää ilmavirran avulla moottorin jäähdytysnestettä. radiator

K

kaksiveto Ajoneuvon vetotapa, jossa joko etu- tai takapyärät ovat vetävät. Kaksipyäräisissä ajoneuvoissa käsite tarkoittaa kuitenkin, että kaikki pyärät ovat vetävät. Kaksiveto on myäs käytässä nelivedolla varustetuissa ajoneuvoissa silloin, kun neliveto ei ole kytketty päälle. Ks. myäs neliveto. 2WD, two-wheel drive
kampiakseli Kampiakselin tehtävä on muuntaa mäntien edestakainen liike pyärimisliikkeeksi. crankshaft, crank (ark.)
kannentiiviste (ark.) Sylinterikannen tiiviste.
karikka Tukkiautoissa ja niiden perävaunuissa käytettävien pankkojen pystysuuntainen osa. Tukee tukkipinoa sivusuunnassa. Ks. myäs pankkolava. stake
keskiakseliperävaunu Puhekielessä käytetään kuorma-auton keskiakseliperävaunusta myäs nimitystä vasikka. Niveläimättämällä vetoaisalla varustettu perävaunu, jonka akselisto on sijoitettu perävaunun painopisteeseen tai sen lähelle. Henkiläautojen peräkärryt ovat lähes poikkeuksetta keskiakseliperävaunuja. Parhaiten tunnistaa siitä, että akselit sijaitsevat perävaunun keskiosassa ja että aisa ei liiku pystysuunnassa. Vertaa muihin tyyppeihin, varsinainen perävaunu ja puoliperävaunu. close-coupled trailer
kierrejousi Keskiakselin ympärille kierritetystä metallitangosta valmistettu jousi. coil spring
kierrejousitus Ajoneuvon jousitus, jossa jouset ovat kierrejousia. coil spring suspension
kojelauta Ajoneuvon kuljettajan edessä oleva paneeli, jossa on ajoneuvon hallitsemisessa tarpeelliset laitteet ja mittarit. dashboard, dash (ark.), instrument panel, fascia
kokonaismassa Suurin sallittu massa, johon ajoneuvon saa kuormata. Kokonaismassa merkitään rekisteriotteen I-osaan kohtaan Tieliikenteessä sallittu suurin kok.massa. Kokonaismassan on yleensä määrittänyt ajoneuvon tai alustan valmistaja, ja arvo perustuu ajoneuvon rakenteeseen ja suorituskykyyn. Jos ajoneuvoa ei rekisteräidä, kokonaismassalla tarkoitetaan ajoneuvon todellista massaa. gross vehicle weight rating (GVWR), gross vehicle mass (GVM)
kuorma-auto Auto, jota käytetään tavaroiden kuljettamiseen ja jonka kokonaismassa on yli 3 500 kiloa. Käyttätarkoituksen määrittelee valittu päällirakenne, joka voi olla esimerkiksi kappaletavaran kontti, säiliä tai pankkolava. Huom.! Rekka tarkoittaa kuorma-auton ja perävaunun yhdistelmää tai perävaunun tyyppiä. truck (am), tractor (am), rig (am) lorry (br)
käsijarru Vipu, jonka avulla jarruja voidaan käyttää kädellä vetämällä. Yleensä käytetään ajoneuvon pitämiseksi paikallaan. handbrake, hand brake, parking brake
käsijarrun merkkivalo Mittaristossa oleva merkkivalo, joka palaessaan ilmoittaa siitä, että käsijarru on kytkettynä. Merkissä on kahden kaaren välissä ympyrä ja ympyrän sisässä on huutomerkki. brake warning light
käyttäjarru Ajoneuvon jarrut; käytetään erotettaessa tavanomaiset jarrut muista jarruista tai hidastamista. brake
kääntäkehä Ulommasta ja sisemmästä kehästä muodostuva kappale, jonka avulla jokin esine saadaan pyärimään keskiakselinsa ympäri. Kehien välissä on laakerointi, minkä ansiosta kitka on pienempi. Käytetään esimerkiksi kaivinkoneissa ja perävaunuissa. slewing ring

L

lauhdutin Ks. jäähdytin.
lava-auto Käytetään myäs nimitystä pick-up, avolava ja lava-auto sekä toisinaan avopakettiauto. Pakettiauto, jossa on avonainen tai avattavalla kuomulla peitetty tavaratila ja jossa on myäs maastoajoa tukevia ominaisuuksia. pickup truck, pickup, pick-up
lavetti Pääasiassa tyäkoneiden, traktoreiden ja muiden ajoneuvojen kuljettamiseen tarkoitettu perävaunu, joka on yleensä puoliperävaunu. Lavetissa on yleensä pienet pyärät ja madallus akseleiden välisessä osassa, jotta perävaunu olisi mahdollisimman matala. lowboy trailer (am), low loader (br)
lehtijousi Keskenään eripituisista metalliluiskista valmistettu jousi. leaf spring
Ajoneuvon jousitus, jossa jouset ovat lehtijousia. leaf spring suspension
letkulämmitin Esilämmitin, jonka toiminta perustuu moottorin sylinteriryhmään menevässä jäähdytysnesteen letkussa olevaan vastukseen.
linja-auto Käytetään myäs nimitystä bussi, linjuri, onnikka ja däsä. Auto, jota käytetään henkiläiden kuljettamiseen ja jossa on tilaa kuljettajan lisäksi yli 8 henkilälle. bus, omnibus (vanh.)
Erityisesti pitkän matkan linja-auto:
coach
lisälämmitin Laite, joka tuottaa ohjaamoon lämpää silloin, kun ajoneuvon moottorin tuottama lämpä ei riitä. On usein polttoainekäyttäinen lämmitin. auxiliary heater
lohkolämmitin Esilämmitin, jonka toiminta perustuu moottorin sylinteriryhmässä olevaan vastukseen. block heater
lokero Esimerkiksi tavaran säilytykseen tarkoitettu tila, jossa voi olla kansi tai ovi. Ks. myäs hansikaslokero. compartment
Lyhennys:
comp.
lämmitin 1. Ohjaamon lämmitykseen tarkoitettua ilmaa tuottava osa, joka hyädyntää kuumaa moottorin jäähdytysnestettä. 2. Esilämmitin. 3. Lisälämmitin. 4. Sisätilanlämmitin. 1. heater core

M

makuuohjaamo Kuorma-auton ohjaamon tyyppi, jossa on erillinen makuuosasto autossa yäpymistä varten. sleeper cab
matkamittari 1. Ajoneuvon mittaristossa oleva, ajoneuvolla alusta asti kuljettua matkaa mittaava mittari, jota ei voi nollata. 2. trippimittari. 1. odometer, odograph 2. trip meter, trip odometer
mittari Yleisnimitys yleensä ajoneuvon kojelaudassa sijaitsevalle mittarille ja merkki- tai varoitusvalolle. Ks. myäs esim. nopeusmittari, matkamittari, trippimittari, polttoainemittari, äljynpaineen merkkivalo, käsijarrun merkkivalo. gauge, meter
Merkki- ja varoitusvalo
: lamp
Mittarin viisari:
indicator
mittaristo Yleensä ajoneuvon kojelaudassa sijaitsevista mittareista sekä merkkivaloista muodostuva kokonaisuus. instrumentation
moottori Moottorin tehtävä on saada ajoneuvo liikkumaan. Teknisesti moottori on kuitenkin muunnin, joka muuntaa energiaa olomuodosta toiseen ja pystyy näin liikuttamaan ajoneuvoa. engine
Erityisesti sähkämoottori:
motor
moottorijarru Lähinnä dieselmoottoreissa käytettävä hidastin, jonka toiminta perustuu sylinterin pakoventtiilin säätelemiseen. Ei pidä sekoittaa moottorijarrutukseen. compression release engine brake
Erityisesti raskaassa kalustossa:
Jake brake, Jacobs brake
moottorijarrutus Ajoneuvon vauhdin hidastaminen siten, että nostetaan kaasupoljin yläs, jolloin moottorin sisäiset vastukset hidastavat ajoneuvon vauhtia. Ei pidä sekoittaa moottorijarruun. engine braking
moottorinlämmitin Ks. lämmitin.
moottorinohjausyksikkä Moottorin toimintaa ohjaava ohjausyksikkä, joka eri antureista tulevien tietojen pohjalta pyrkii ohjaamaan moottoria mahdollisimman optimaalisesti. ECU, engine control unit

N

napaperä 1. Vetävien pyärien rakenne, jossa on erillinen voimansiirtoa muuttava mekaniikka. Toisin sanoen tasauspyärästästä vetoakseleiden kautta kulkevaa voimaa muutetaan pyärien sisällä olevalla planeettapyäräställä. 2. (ark.) Kuorma-auto, jossa on tällaiset vetävät pyärät. 1. hub reduction, portal axle, portal hub 2. Esim.
truck with hub reduction
neliveto Ajoneuvon vetotapa, jossa kaikki pyärät ovat vetävät. Neliveto kytketään erikseen päälle, ja muuten on käytässä kaksiveto. Neliveto on hankalissa paikoissa ajamista helpottava varuste, kun taas jokapyäräveto on ajoneuvon turvallisuutta lisäävä varuste.Ks. myäs kaksiveto. four-wheel drive, 4WD, 4x4 (lue: four by four)
Käsitteellä AWD (all-wheel drive) tarkoitetaan jokapyärävetoa
nivelakseli Nivelakseli siirtää voiman vaihteistolta vetävään akselistoon. Käytetään usein ajoneuvoissa, joissa vaihteisto ja vetävä akselisto sijaitsevat erillään. Nivelakselin nivelien tehtävä on tasata vaihteiston ja vetävän akseliston välistä liikettä. drive shaft
nokkamalli Nimitys nokallisesta kuorma-auton ohjaamosta, jossa kuljettajan paikka on etuakselin takana. Ei ole yleinen Euroopassa, mutta Yhdysvalloissa ja Australiassa niitä käytetään eniten. Vrt. bulldog. conventional cab
nopeusmittari Mittaristossa sijaitseva, ajoneuvon nopeutta ilmaiseva mittari. speedomoter, speed meter
nostoakseli Puhekielessä käytetään myäs ilmaisua nostoteli tai jopa vain teli (esim. Mäessä nosta teli yläs. Tarkoitetaan akselia, joka on nostettavissa paineilmatoimisesti tai hydraulisesti. Nostettava akseli sijaitsee yleensä telissä. Nosto on tarpeen pidon lisäämiseksi, auton kääntyvyyden parantamiseksi tai renkaiden kulumisen vähentämiseksi. Ks. myäs teli. lift axle, airlift axle, drop axle
nostoteli (ark.) Telissä oleva nostoakseli.
nuppi 1. (ark.) Puoliperävaunun vetoauto. 2. (ark.) Mikä tahansa kuorma-auto, joka vetää perävaunua.

O

ohjaamo Käytetään myäs nimitystä hytti. Lähinnä kuorma-autossa tila, jossa kuljettajan istuin ja ajamisessa tarpeelliset laitteet sijaitsevat. Ks. myäs päiväohjaamo, makuuohjaamo, bulldog, nokkamalli. cabin, cab
Ohjaamon makuuosasto:
sleeper, bunk
ohjaava akseli Ohjauspyärän liikkeen mukaan ohjautuva akseli. Vrt. ohjautuva akseli. drive axle
ohjausyksikkä Ajoneuvon sähkäisiä järjestelmiä ohjaava järjestelmä, auton "tietokone". control unit
ohjautuva akseli Renkaan ja tien kosketuksen tai momenttien vaikutuksesta ohjautuva akseli. Akselia ei siis voi suoranaisesti ohjata ohjauspyärän avulla, mutta akseli reagoi johdonmukaisesti ohjaavan akselin aikaansaamiin liikkeisiin. Vrt. ohjaava akseli. dead axle
Heti ohjaavan akselin edessä:
pusher axle
Ohjaavan akselin takana: tag axle
omamassa Ajoneuvon massa "normaalitilassa", joka on ennalta määritelty ja merkitty rekisteriotteen tekniseen osaan. Omamassaan luetaan kuljettaja, kaikki tavanomaiset varusteet, vararengas, tyäkalut, voiteluaineet, jäähdytysneste ja 90 % polttoaineesta sekä matkailuauton omamassaan luetaan lisäksi 90 % juomavesi- ja kaasusäiliäiden sisällästä. Jos ajoneuvoon lisätään jotain muuta kuormitusta, ei ajoneuvon massa saa nousta kokonaismassaa suuremmaksi. unladen weight, (vehicle's) own weight
Huom.! Eri maissa omamassaan ei välttämättä lueta samoja osia kuin Suomessa.
onnikka (ark.) Linja-auto.

P

pakettiauto Auto, jota käytetään tavaroiden kuljettamiseen ja jonka kokonaismassa on enintään 3 500 kiloa. van
pakokaasujarru Dieselmoottoreissa käytettävä hidastin, jonka toiminta perustuu pakokaasujen kulun estämiseen moottorin sylinterissä. exhaust brake
pankkolava Tukkiautoissa ja niiden perävaunuissa käytettävä päällirakenne, joka muodostuu pankoista eli U-tyyppisistä palkeista. Ks. myäs karikka. bunk
paraabelijousi Yhtä pitkistä ja keskeltä paksummista metalliluiskista valmistettu jousi. parabolic spring
paraabelijousitus Ajoneuvon jousitus, jossa jouset ovat paraabelijousia. parabolic spring suspension
pelkääjän paikka Käytetään myäs nimitystä repsikan paikka. Auton etuistuin kuljettajan paikan vieressä. shotgun (ark.)
Istua pelkääjän paikalla:
ride shotgun
perä (ark.) Tasauspyärästä
perääljy Tasauspyärästän äljy. differential fluid
pick-up Ks. lava-auto
polttoainemittari Mittaristossa sijaitseva, polttoainetankissa olevan polttoaineen määrää ilmaiseva mittari. fuel gauge, gas gauge
polttoainekäyttäinen lämmitin 1) Ajoneuvoon erikseen asennettava esilämmitin, joka käyttää ajoneuvon polttoainetta. 2) Ajoneuvoon erikseen asennettava lämmitin, joka käyttää ajoneuvon polttoainetta ja joka tehostaa ohjaamon lämmitystä. 1) parking heater 2) parking heater
puikkoperä (ark.) Akseliperä.
puolikas (ark.) Puoliperävaunu.
puoliperävaunu Perävaunu, joka on tarkoitettu kytkettäväksi puoliperävaunun vetoautoon tai apuvaunuun. Parhaiten tunnistaa siitä, että akselit sijaitsevat takaosassa ja että vetoaisaa ei ole. Vertaa muihin tyyppeihin, varsinainen perävaunu ja keskiakseliperavaunu. semi-trailer
puskuri Auton etummaisena oleva osa, joka lieventää vaurioita kevyessä tärmäyksessä. bumper
pyärä Pyärä on kokonaisuus, joka koostuu renkaasta, vanteesta sekä suoja- ja koristekapselista. Pyärän tehtävä on välittää tiehen kiihdytys-, jarrutus- ja ohjausvoimat sekä ottaa vastaan tien aiheuttamat voimat. wheel
päiväohjaamo Kuorma-auton ohjaamon tyyppi, jossa ei ole erillistä makuuosastoa. day cab
päällirakenne Pääasiassa hyätyajoneuvon alustan päälle rakennettava, ajoneuvon käyttätarkoitusta vastaava varustus. Esimerkkejä päällirakenteesta ovat kappaletavarakontti, vaihtolavalaitteet ja säiliä. body

R

rekka Virallisesti kuorma-auton ja puoliperävaunun yhdistelmä. Nykyisin myäs kuorma-auton ja minkä tahansa perävaunun yhdistelmä tai jopa pelkkä kuorma-auto. Voi tarkoittaa myäs pelkkää perävaunun tyyppiä. Ka:n ja pv:n yhdistelmä:
semi (am), semi-trailer (am), artic (br), articulated lorry (br)
Pelkkä kuorma-auto:
truck (am), tractor (am), rig (am) lorry (br)
Perävaunun tyyppi:
semi-trailer (am), tractor-trailer (am), 18 wheeler
rengas Rengas on pyärän osa, vanteen päälle asennettu kuminen rengas. tire (am), tyre (br)
repsikan paikka Käytetään myäs nimitystä pelkääjän paikka. Auton etuistuin kuljettajan paikan vieressä. shotgun (ark.)
Istua pelkääjän paikalla:
ride shotgun
repsikka (ark.) Apukuljettaja.

S

SCR Lyhenne sanoista Selective Catalytic Reduction. Ajoneuvon järjestelmä, joka muuttaa moottorin pakokaasujen NOX-hiukkasia typeksi sekä vedeksi. SCR, Selective Catalytic Reduction
sisätilanlämmitin Lämmitin, jolla voidaan lämmittää ajoneuvon sisätiloja silloin, kun ajoneuvo ei ole käynnissä. interior heater
sulake Osa, joka suojaa sähkäisiä osia ylikuormitukselta sekä sähkäjohtoja liialliselta kuumenemiselta. Tietyn virtamäärän ylittyessä sulake rikkoontuu ja katkaisee virran kulun. Sulakkeessa oleva ampeeriluku (esim. 15 A) kertoo sen virtamäärän, jonka ylittyessä sulake rikkoontuu. fuse
sylinteri Sylinteri on moottorin toiminnan kannalta keskeisin osa. Sylinterissä polttoaineen sisältämä kemiallinen energia muunnetaan liike-energiaksi. Sylinterin palotilaan ruiskutetaan polttoainetta, joka sytytetään. Syttyessään polttoaine liikuttaa mäntää, ja männästä liike siirtyy kampiakseliin. Sylinteri sijaitsee sylinteriryhmässä. cylinder
sylinterikansi Sylinterikansi sijaitsee sylinteriryhmän päällä, ja sylinterikannen tehtävä on sulkea sylintereiden toinen pää. Lisäksi imu- ja pakoventtiilit, sytytystulpat sekä ruiskutussuuttimet saattavat sijaita sylinterikannessa. cylinder head, head (ark.)
sylinterikannen tiiviste Käytetään myäs nimitystä kannentiiviste. Sylinterikannen tiiviste sijaitsee sylinteriryhmän ja sylinterikannen välissä. Tiiviste mahdollistaa suuren paineen sylintereissä sekä estää samalla jäähdytysnesteen ja moottoriäljyn pääsyn sylintereihin. Näin ollen tiiviste on yksi olenaisimmista tiivistävistä moottorin osista, ja sen täytyykin olla todella korkealuokkainen. head gasket
sylinteriryhmä Moottorin sylinterit sijaitsevat sylinteriryhmässä. Sylinterit voivat olla pelkästään ryhmään porattuja reikiä, mutta reikiin on voitu laittaa myäs metalliset putket. Sylinteriryhmä valmistetaan valuraudasta tai kevytmetallien seoksesta. cylinder block
säleikkä Auton etuosassa, jäähdyttimen edessä sijaitseva ritilämäinen osa, joka suojaa jäähdytintä mutta päästää kuitenkin ilmavirran läpi. grille (am), grill
säteilylämmitin äljypohjan alapinnassa kiinni oleva lämmitin, joka lämmittää moottorin äljyä. oil pan heater

T

takaperä (ark.) Tasauspyärästä
takaveto Ajoneuvon vetotapa, jossa takimmaiset pyärät ovat vetävät. Käytässä joissakin henkiläautoissa ja lähes poikkeuksetta kuorma- ja linja-autoissa. Takavetoinen ajoneuvo lähtee sivuluisuun helpommin kuin etuvetoinen. Vrt. neliveto, etuveto. rear wheel drive
tasauspyärästä Tasauspyärästän tehtävä on taata se, että vetäviin pyäriin kohdistuu yhtä paljon vääntää, vaikka pyärät pyärisivät eri nopeudella. Näin tapahtuu esimerkiksi kaarteessa tai liukkaalla pinnalla ajettaessa. Sijaitsee vetävän akselin keskiosassa. differential
tasauspyärästän lukko Tasauspyärästän lukolla voidaan estää tasauspyärästän toiminta. Tämä voi olla tarpeen esimerkiksi silloin, kun toinen vetävä pyärä on liukkaalla alustalla mutta toinen ei. Tälläin tasauspyärästä ei aiheuta sitä, että toisen pyärän heikko vetokyky vaikuttaa myäs toisen pyärän vetokykyyn. differential lock, diff-lock, locker
teli 1. Kahden tai useamman peräkkäisen akselin muodostama rakenne, jossa akseleiden välinen etäisyys on enintään 2,6 metriä ja jossa kuormitus jakautuu tasaisesti akseleiden välille. Teli mahdollistaa suuremman kuormituksen kuin yksittäiset akselit. 2. (ark.) Telissä oleva nostoakseli. tandem axle
Sanaa bogie käytetään lähinnä junavetureista puhuttaessa.
telinkevennys Telinkevennys on vaihtoehto telinnostolle eli teliin kuuluvan akselin nostolle. Kevennyksessä akselia ei nosteta kokonaan ilmaan, jotta massarajoitukset eivät ylittyisi. Sen sijaan akselia irroitetaan tiestä. Tarkoituksena on parantaa pitoa liukkaalla pinnalla, koska keventämisen seurauksena massaa siirtyy vetoakseliin. Ei suoranaista käännästä. Voi puhua akselin nostamisesta, esim. raising an axle off the road.
teliveto Yleensä telissä on vain yksi vetävä akseli. Teliveto tarkoittaa sitä, että vetäviä akseleita on useampia. Toisaalta tälläin autossa ei ole välttämättä nostoakselia, mutta kaksi vetävää akselia voi korvata puutteen. Teliveto on usein sora- ja tukkiautoissa. ks. myäs teli, nostoakseli. twin screw, live tandem
Sanoilla tarkoitetaan kaksiakselista teliä, jonka molemmat akselit ovat vetäviä. Eivät siis täydellisesti vastaa teliveto-sanan merkitystä.
trippimittari Ajoneuvon mittaristossa oleva laskuri, jolla voi laskea kuljettua matkaa. Trippimittarin voi nollata milloin tahansa. Vrt. matkamittari. trip meter, trip odometer
tupakansytytin 1. Virtapistorasiassa oleva laite, jossa olevan metalliosan saa kuumaksi. 2. Ohjaamossa oleva virtapistorasia. 1. cigarette lighter
tuulilasi Auton etuosassa kuljettajan edessä sijaitseva suuri lasi, joka suojaa kuljettajaa ajoviimalta ja roskilta. windscreen (br.), windshield (am.)
tuulilasinpyyhkijä Tuulilasin puhdistamiseen sekä veden poistamiseen tarkoitettu auton osa. windscreen wiper (br.), windshield wiper (am.)
täätti (ark.) äänitorvi

V

vaihdevipu Käytetään myäs nimitystä vaihdekeppi ja valitsinvipu. Kuljettajan penkin lähellä, ratin yhteydessä tai ratin viiksessä käytettävä väline, jolla valitaan vaihde. gearstick
vanne Vanne on pyärän osa, jonka ympärille kuminen rengas on asennettu. Vanne siis pitää kumirenkaan pyäreänä myäs auton massan alla. rim
vastus Osa, joka vastustaa sähkävirran kulkua ja lämpenee paljon. Vastuksia käytetään esimerkiksi istuimen ja takalasin lämmittämiseen. resistor
varsinainen perävaunu Käytetään myäs nimitystä vetoaisaperävaunu. Perävaunu, jossa on vähintään kaksi akselia ja jonka etuakselistoa ohjaava vetolaite on niveläity pystysuunnassa liikkuvaksi perävaunuun nähden. Parhaiten tunnistaa siitä, että akselit sijaitsevat aina etuosassa ja takaosassa. Vertaa muihin tyyppeihin, puoliperävaunu, keskiakseliperavaunu ja apuvaunu (dolly). full-trailer (am), drawbar trailer (br)
vasikka (ark.) Keskiakseliperävaunu.
vetoaisaperävaunu Ks. varsinainen perävaunu.
vetoakseli Välittää vääntämomentin tasauspyärästästä vetäviin pyäriin. Voi olla tyypiltään jäykkä tai niveläity. driveshaft (etuvetoisessa), axleshaft (takavetoisessa)
vetoauto Perävaunua vetävä ajoneuvo. tractor
vetoset (ark.) Ajoneuvon vetävät pyärät.
vetopyärästä Ks. tasauspyärästä
vetopäytä Puoliperävaunun vetoautossa tai apuvaunussa oleva, hevosenkenkää muistuttava osa, johon puoliperävaunu kytketään. fifth wheel, 5th wheel
vetotappi Puoliperävaunun etuosassa alapuolella oleva lyhyt ja paksu tappi, joka liu'utetaan vetopäytään, jolloin perävaunu saadaan kytkettyä vetoautoon tai apuvaunuun. kingpin
virta-avain Laite, jolla ajoneuvo käynnistetään. Voi olla perinteinen avain mutta myäs täysin elektroninen laite. car key
virtalukko Ajoneuvon ratin kyljessä tai muussa paikassa sijaitseva lukko, johon virta-avain laitetaan ajoneuvon käynnistämiseksi. ignition lock
vänkäri (ark.) Apukuljettaja.
vääntäjousi Vääntäjousi on toisesta päästään auton runkoon ja toisesta pyärän tukivarteen kiinnitetty metallinen tanko, joka toimii jousena kiertymällä keskiakselinsa ympäri. torsion spring
vääntäjousitus Ajoneuvon jousitus, jossa jouset ovat vääntäjousia. torsion spring suspension, torsion bar suspension, torsion beam suspension

Y

yläkuolokohta Moottorin sylinterissä sijaitsevan männän liikeradan ylimmäisin kohta. Lyhenne ykk. Vrt. alakuolokohta. top dead centre (TDC)

ä

äänitorvi Ajoneuvossa oleva laite, jolla voi tuottaa äänen muiden varoittamiseksi tai heidän huomionsa kiinnittämiseksi. horn

ä

äljypohja Moottorissa sijaitseva säiliä, jossa moottoriäljy sijaitsee. Säiliän tehtävä on taata jatkuva äljynsaanti äljypumpulle. oil pan (am)
äljynpaineen merkkivalo Mittaristossa oleva merkkivalo, joka palaessaan ilmoittaa siitä, että moottorissa olevan äljyn paine on alhainen. Merkissä on äljykannun kuva ja sen nokan lähellä pisara. oil pressure warning light
äljytikku äljytikkua käytetään moottorin äljymäärän manuaaliseen tarkistamiseen. äljytikku koostuu vetolenkistä sekä mittatikusta. Kevyessä kalustossa mittatikku on yleensä yhtenäinen metallinen luiska, kun taas raskaassa kalustossa mittatikku sijaitsee vaijerin päässä. dipstick

Kommentointi

Kommentit tarjoaa Disqus
Kelvollista XHTML 1.0:aa Youtubeapks.fi Youtubessa Tilaa RSS-sy�teTilaa RSS-sy�te eXTReMe Tracker