Siirry lukemaan lis��

Ylläpitäjän twiitit

Jokakertainen kitin� raskaiden ajoneuvojen kuljettajien ajotavoista

Julkaistu 15. tammikuuta 2013.

Nelostiell� tapahtui tammikuun 15. p�iv� kohtaamisonnettomuus, jossa osallisena oli t�ysper�vaunullinen rekka-auto sek� pakettiauto. Pakettiauton ajaessa omaa kaistaansa, yll�tt�en oli vastaantulevan rekan per�vaunu l�htenyt sivuluisuun. Poliisin arvelujen mukaan tilanteessa oli kuorma-autolla ollut liian suuri tilannenopeus.

T�m� ei ole ensimm�inen kerta, kun t�m�n tyyppisi� onnettomuuksia tapahtuu. Tiest�ll�mme liikkuu lukuisia sellaisia rekan kuljettajia, jotka eiv�t piittaa tieliikennelaista tai -turvallisuudesta. Sanoohan tieliikennelain 23. momentti, ett� ajoneuvon nopeus on sovitettava sellaiseksi, ett� ajoneuvon voi pys�ytt�� havaittavissa olevalla tieosuudella. Ilmeisesti kyseisess� onnettomuudessa oli rekankuljettajalla ollut liian suuri nopeus olosuhteisiin n�hden, ts. tienpinnan sen hetkiseen kuntoon n�hden.

Jo omana autoilun opettelemisen aikanani kiinnitettiin harjoittelussa suurta huomiota tien pinnan kunnon lukemiseen. Usein talvella vesi j��tyy tienpintaan ohueksi, l�hes huomaamattomaksi kerrokseksi, jonka p��ll� on todella huono pito. N�it� erilaisia pintakerroksia on opittava havainnoimaan ja nopeus on sovitettava niiden mukaiseksi. Tarvittaessa raskaalla ajoneuvolla ajetaan noin 40-50 km/h tunnissa nopeutta, ja per�ss�tulevia henkil�autoja tarvittaessa v�istet��n esimerkiksi bussipys�kille.

Mielest�ni raskaan ajoneuvojen kuljettajat eiv�t piittaa, sen lis�ksi ett� heid�n nopeutensa on usein rajoitinta vastaan, tieliikennelain vaatimuksista ajaa turvallisesti ja muut huomioiden. Jokap�iv� n�kee tien p��ll� sellaisia raskaita ajoneuvoyhdistelmi�, jotka ajavat hyvin l�hell� edell� ajavan henkil�auton per�ss�. Mihin t�llaisilla kuljettajilla on kiire? Eiv�tk� kuljetusten antajat muka anna riitt�v�n v�lji� aikatauluja, ts. sellaisia, ett� tauot mukaanlukien kuljetuksen ehtii ajaa turvallisesti?

Toivon raskaanajoneuvon kuljettajien miettiv�n oman ajotapansa ammattitaitoisuutta ja antavan meille pienempien ajoneuvojen kuljettajille ajorauhan.

Kommentointi

Kommentit tarjoaa Disqus

Seuraava kirjoitus | Kaikki kirjoitukset | Edellinen kirjoitus

Avainsanat

raskas kalusto, onnettomuus


Kelvollista XHTML 1.0:aa Youtubeapks.fi Youtubessa Tilaa RSS-sy�teTilaa RSS-sy�te eXTReMe Tracker
Samaa perhettä
4WETOA